Vihreät ja perussuomalaiset eivät samaan hallitukseen mahdu ja ilman jompaa kumpaa on ilmeisesti vaikea muodostaa enemmistöhallitusta. Valinnasta riippuu jälleen moneksi vuodeksi ilmaston ja muun ympäristön tilan kehittyminen, ihmisoikeuksien toteutuminen, työperäisen maahanmuuton edistyminen, Suomen Eurooppa-politiikka, koulutuksen ja tieteen asema ja paljon muuta.
Se, mitä muita puolueita hallituksessa on, ei ole ollenkaan yhtä olennaista. Myös vasemmistoliiton ja ehkä myös RKP:n mahtuminen samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa voi olla vaikeaa.
Oppositio keskustan oljenkorsi
Keskusta on tässä hallituksessa ärhennellyt ympäristöasioista jatkuvasti vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa. Tosin julkisuudessa on jäänyt syrjään se, että keskusta on ollut se aggressiivinen osapuoli sekä myös se, että keskustan erimielisyydet ovat koskeneet ihan yhtä lailla vasemmistoliittoa. Keskusta on kuitenkin nähnyt tarkoituksenmukaiseksi näykkiä nimenomaan vihreitä eikä vasemmistoliittoa, koska vihreiden ottamisen viholliskuvaksi arvellaan vahvistavan paremmin puolueen koheesiota.
Tänä päivänä näyttäisi turvalliselta lyödä vetoa sen puolesta, että keskusta jättäytyy oppositioon. Edellisen oppositiokauden jälkeen 2015 puolue keräsi oppositiossa murskavoiton. Keskusta on ollut oppositiossa neljä kautta sitten vuoden 1987. Kolme kertaa – 2015, 2003 ja 1991 – se nousi oppositiosta pääministeripuolueeksi, 1999 se jäi oppositioon toiseksi kaudeksi peräkkäin.
Aiemmin herttaisen leppoisaa profiilia vetänyt Annika Saarikko vaihtoi keskustan johtoon noustuaan sekä puolueensa että henkilökohtaisen toimintatapansa niin, että puolueen nykyiset hallituskumppanit eivät ehkä pidä sitä ensisijaisena yhteistyökumppanina seuraavalla kaudella. Keskustassa on myös huomattu, että räyhäkkyys ja ministerikierrätykset eivät ole kannatusta nostaneet, joten oppositio ehkä koetaan viimeiseksi oljenkorreksi.
Kokoomuksen sisäinen jako
Myös kokoomuksessa on varmasti mietitty, minkälaista yhteiselo keskustan kanssa olisi. Mutta kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitusta voi olla vaikea muodostaa ilman keskustaa. Maaseudun Tulevaisuuden (MTK), Suomenmaan (kesk) ja Verkkouutisten (kok) verkkosivujen keskustelupalstoilla kieli on usein todella kärjekästä. Niitä yhdistää se, että suurin inhon, katkeruuden ja vähättelyn kohde on vihreät. Tosin myös pääministeri Sanna Marin (sd) on tiiviisti Verkkouutisten keskustelijoiden hampaissa.
Somehörhöt eivät tietenkään edusta koko puoluetta, eivät sen kannattajia tai kenttää, johdosta puhumattakaan. Mutta Verkkouutisten keskustelupalstasta päätellen perussuomalaiset olisivat kokoomuksen kentällä selvästi suositumpi kumppani kuin vihreät.
Näyttää selvältä, että tuleva hallituspohja jakaa voimakkaasti kokoomusta. Merkittävä syy sille on, että puolueen johto on tyytynyt peesaamaan keskustelua sen sijaan että olisi johtanut sitä. Kovaäänisimpiä kokoomuksessa ovat olleet perussuomalaisia myötäilevät. Tosin he menettivät yhden kellokkaansa Wille Rydmanin kompastuttua nuoriin tyttöihin kohdistuvien seksuaalisten mieltymystensä toimeenpanoon.
Vihreillä vaikea paikka
Puolueet yleensä menevät hallitukseen kun vain pääsevät. Vihreät on vuosikymmeniin ainoa puolue, jossa valmiiksi neuvoteltu hallituskoalitio on kaatunut. Vihreiden puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokous äänesti nurin Jyrki Kataisen (kok) ensimmäisen yrityksen muodostaa hallitus 2011. Kaataminen ei johtanut oppositioon vaan porvarihallituksen sijasta kuuden puolueen sateenkaarihallitukseen, josta lopulta lähtivät ulos ensin vasemmistoliitto ja sitten vihreät.
Vihreät joutuvat pohtimaan, haluavatko mennä hallitukseen, jos vaalitulos jää merkittävästi 2019 tuloksesta. Puolueessa – ja tarkkailijoilta sen ulkopuolella – tuntuu välillä unohtuvan, että edellinen vaalitulos tuli oppositiokauden jälkeen ja samaan on suomalaisessa politiikassa yleensä vaikea yltää hallituskauden päätyttyä. Toiseksi vihreitä painaa se, että Ukrainan sota ja vielä vaikuttava pandemia eivät ole asioita, joiden ratkaiseminen miellettäisiin erityisesti vihreiden vahvuudeksi.
Tietysti vihreiden vahvuusalueisiin kuuluvista ilmastonmuutoksesta ja nyttemmin myös luontokadosta puhutaan paljon. Mutta julkisessa keskustelussa elää mielikuva, jonka mukaan ympäristöasioissa puolueet seisovat yhteisessä rintamassa. Huomiotta jää, että käytännön toimista päätettäessä rintamakarkuruus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Erityisesti demarien rintamakarkuruus on ollut pettymys. Vihreää imagoa itselleen sovittaneelle Sanna Marinille ympäristöarvoista tinkiminen on ollut sopiva hinta pitää keskusta tyytyväisenä hallituksessa.
Marin pitkän sillan yli
Jo pitkään on ollut tiedossa, että Marinin selkeä antipatia kokoomusta kohtaan on ollut lientymässä, olipa taustalla kyllästyminen Saarikon toimintatapoihin tai kannatuslukujen kertoma poliittinen todellisuus. Näyttää siis ilmeiseltä, että Marin olisi valmis Orpon hallituksen valtiovarainministeriksi.
Mutta ketä muita? Demarien kenttä olisi ilmeisesti valmiimpi yhteistyöhon perussuomalaisten kanssa kuin Marin, mutta paljon riippuu vihreistä: sekä kannatuksen taso että halu kokoomuksen johtamaan hallitukseen.
Tietysti muitakin mahdollisuuksia on, esimerkiksi kokoomuksen, demarien, keskustan sekä RKP:n ja mahdollisesti kristillisdemokraattien hallitus. Mutta on vaikea kuvitella, että kokoomus ja demarit mieluummin valitsisivat nyky-kepun kuin vihreät, jos molemmat ovat käytettävissä.
0 kommenttia