Piilevä äänikynnys heikentää suhteellisuuden toteutumista eduskuntavaaleissa

Marraskuun alussa vahvistui tieto kansanedustajien määristä eri vaalipiireissä vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Suurin häviäjä on Kaakkois-Suomen vaalipiiri, joka menettää kaksi kansanedustajaa. Jatkossa vaalipiiristä valitaan vain 15 kansanedustajaa 17 sijaan. Lisäksi pienin Lapin vaalipiiri menettää kansanedustajan paikan, tippuen kuuteen valittavaan kansanedustajaan.

Pienimmissä vaalipiireissä piilevä äänikynnys on niin suuri, että sen voi jo katsoa heikentävän vaalien suhteellisuuden toteutumista. Suhteellisuus tarkoittaa sitä, että puolueiden osuus vaaleissa saaduista äänistä vastaa mahdollisimman hyvin niiden osuutta jaetuista paikoista.

Vihreille tilanne on Kaakkois-Suomessa harmillinen. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vaalipiiristä valittiin ensimmäistä kertaa kaksi kansanedustajaa: Heli Järvinen ja uutena Hanna Holopainen. Järvinen on nyt jättäytymässä pois eduskunnasta. Hanna Holopainen oli viimeinen 17 valitusta kansanedustajasta. Kun 2023 Kaakkois-Suomesta valitaan vain 15 kansanedustajaa, vaatii kahden vihreän kansanedustajan valitseminen vaalipiiristä ennennäkemättömiä kampanjasuorituksia. Vaalipiirin jokaisessa kolmessa maakunnassa on näkyviä ja osaavia vihreitä poliitikkoja, joten valtakunnallisen gallupkannatuksen ylittäminen ei ole mahdotonta.

Kaakon ja Lapin menettämät paikat siirtyvät väestömäärää suhteessa eniten kasvattaneille vaalipiireille: Helsinki, Uusimaa ja Pirkanmaa saavat kukin yhden lisää. Kaakkois-Suomen kokoon vaikuttaa väestön vähenemisen lisäksi myös kolmen kunnan siirtyminen pois vaalipiirin alueelta vuoden 2021 alussa. Kansanedustajien paikkajako katsottiin lokakuun lopun tilanteen mukaan Suomen kansalaisten kotikuntin perusteella.

Suomessa, toisin kuin joissain maissa, ei ole virallisesti äänikynnystä, eli kannatusrajaa, jonka puolueen täytyisi vaaleissa ylittää, jotta se voisi saada paikkoja. Käytännössä toteutuva piilevä äänikynnys on kuitenkin hankalan korkea varsinkin pienimmissä vaalipiireissä. Tuo kynnys mitataan katsomalla, mikä oli pienin vertausluku, joka on vaadittu paikan saantiin ja mikä oli sen osuus annetuista äänistä.

Kaakkois-Suomessa 2019 vaalien sulkukynnys oli 5,56 %, ensi keväänä se nousee 6,25 %:iin. Sulkukynnys kuvaa suurinta mahdollista ääniosuutta, jolla puolue voi jäädä ilman paikka. Se lasketaan jakamalla luku 100 vaalipiiristä valittavien edustajien määrällä lisättynä yhdellä. 

Edustuskynnys taas kuvaa pienintä mahdollista ääniosuutta, jolla puolue voi saada paikan. Se on 100 jaettuna valittavien lukumäärällä, johon lisätään ehdokaslistojen lukumäärä, ja vähennetään yksi. Kaakkois-Suomessa se oli 3,13. Toteutunut piilevä äänikynnys jää aina edustuskynnyksen ja sulkukynnyksen väliin, Kaakkois-Suomessa se oli vuonna 2019 4,51 %.

Muissakin vaalipiirissä vihreillä on vaikeaa

Kaakkois-Suomesta on valittu vihreitä kansanedustajia aiemminkin, mutta muutamasta vaalipiiristä ei ole koskaan valittu vihreää kansanedustajaa. Nämä ovat Lappi, Satakunta ja Vaasan vaalipiiri. Ahvenanmaa on toki oma erityistapauksensa, ja se on jätetty tämän tarkastelun ulkopuolelle.

Lapissa, Satakunnassa ja Vaasan vaalipiirissä vihreiden kannatus ylitti edustuskynnyksen, mutta tuo teoreettinen minimi ei toteutunut, ja paikkoja ei saatu.

Vuonna 2019 Lapissa tehtiin historiallinen tulos: vihreiden kannatus nousi 7,1 prosenttiyksikköä 9,7 %:iin (9706 ääntä), mutta listan ensimmäinen Riikka Karppinen jäi yhdeksän äänen päähän kansanedustajapaikasta. Karppinen keräsi 80,5 % kaikista vihreiden äänistä Lapissa, ollen valtakunnallisesti kolmanneksi eniten ääniä saanut vihreä. Lapissa piilevä äänikynnys oli 9,73 %, sulkukynnys 12,5 % ja edustuskynnys 5 %.

Vaasan vaalipiirissä vihreät jäivät edellisellä kerralla kahden tuhannen äänen päähän kansanedustajapaikasta. Vaasasta valittiin 16 kansanedustajaa, vihreiden 4,2 % (10 515 ääntä, nousua 1,7 prosenttiyksikköä) kannatus ei riittänyt. Alue on asenneilmapiiriltään vihreille epäsuotuisa, mutta mikäli alueella päästäisiin hieman lähemmäksi valtakunnallisia kannatuslukuja, ei vihreä kansanedustaja ole mahdottomuus. Yrityksen puutteesta se ei jää kiinni, sillä vihreiden viestiä on osattu välittää paikallisesti huikean hienosti. Vaasan vaalipiirissä piilevä äänikynnys oli 4,99 %, sulkukynnys 5,88 % ja edustuskynnys 3,13 %.

Satakunta on erityisen hankala vihreille ihan jo väestön pienen koon vuoksi: vaalipiiristä valitaan vain 8 kansanedustajaa. Kannatus kyllä nousi 2019 vaaleissa 3,2 prosenttiyksikköä, mutta kuuden prosentin kannatus (yht. 7461 ääntä) tarkoitti kolmen tuhannen äänen taakse jäämistä kansanedustajapaikasta. Satakunnassa piilevä äänikynnys oli 8,4 %, sulkukynnys 11,11 % ja edustuskynnys 4,76 %.

Lapissa, Satakunnassa ja Vaasan vaalipiirissä vihreiden kannatus ylitti edustuskynnyksen, mutta tuo teoreettinen minimi ei toteutunut, ja paikkoja ei saatu.

Piilevä äänikynnys mahdollistaa erikoisia skenaarioita

Kansanedustajia valitaan Suomessa 200, joten jos meillä olisi vain koko maan laajuinen vaalipiiri, niin 0,5 % kannatuksella puolueen pitäisi saada yksi kansanedustaja. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa tämä olisi tarkoittanut hyvinkin pientä pottia eli n. 15 000 ääntä. Nykyisessä järjestelmässä kansanedustajat valitaan kuitenkin jokaisessa vaalipiirissä erikseen katsomatta valtakunnan kannatusta, sillä olemme halunneet turvata alueellisen edustuksen eduskunnassa. D’Hondtin menetelmää käyttäen listan eniten ääniä saanut saa vertailuluvukseen koko listan äänimäärän, toiseksi tullut puolet siitä, kolmanneksi tullut kolmanneksen jne. Ehdokkaat laitetaan vertailuluvun mukaiseen järjestykseen ja listalta poimitaan niin monta nimeä järjestyksessä, kuin vaalipiiristä valitaan ehdokkaita.

Teoriassa voisi muodostua tilanne, jossa puolue yltäisi jokaisessa vaalipiirissä sulkukynnyksen mukaiseen äänimäärään, eikä saisi siten yhtään kansanedustajaa.

Teoriassa voisi muodostua tilanne, jossa puolue yltäisi jokaisessa vaalipiirissä sulkukynnyksen mukaiseen äänimäärään, eikä saisi siten yhtään kansanedustajaa. Vuonna 2019 tuo äänimäärä olisi ollut jopa n. 170 000 ääntä. Nykyisessä vaalijärjestelmässä valtava äänimäärä voisi siis mennä ”hukkaan” – ne eivät hyödyttäisi mitään puoluetta.

Toinen teoreettinen ääripää on tilanne, jossa puolue saisi jokaisessa vaalipiirissä edustuskynnyksen mukaisen äänimäärän ja saisi siten Manner-Suomesta 12 kansanedustajaa vain n. 90 000 äänellä. Ero kahden ääripään välillä on huikeat 80 000 ääntä.

Vaalijärjestelmä täytyy uudistaa

Käytännössä havaitut ongelmat ja vielä hurjemmat teoreettiset ääripäät auttavat ymmärtämään tarpeen uudistaa Suomen vaalijärjestelmää. Uudistusta on yritetty pitkään, ja joskus muutokset ovat olleet lähellä toteutumista, eli ne on hyväksytty yhdellä vaalikaudella, mutta torpattu seuraavalla. Vaalijärjestelmän muutos vaatii perustuslain muutoksen, eli käsittelyn kahdessa perättäisessä eduskunnassa. Muutosta on yritetty edistää tälläkin vaalikaudella, mutta parlamentaarinen työryhmä ei löytänyt riittävää yksimielisyyttä muutoksista. Vihreät ovat olleet uudistusten kannalla.

Tilannetta olisi mahdollista korjata muun muassa tasauspaikkajärjestelmällä, jossa kansanedustajapaikat jaettaisiin puolueiden valtakunnallisen äänituloksen ja vaalipiireissä saatujen henkilökohtaisten äänien mukaan. Tähän mennessä hyvin maltillisena korjauskeinona on käytetty vaalipiirien yhdistämistä, mutta se tuo mukanaan taas omat ongelmansa. Mahdollista olisi myös muuttaa vaalituloksen laskentatapaa tavalla, joka vähentäisi vääristymiä ja “hukkaisi” vähemmän ääniä. 

Lisätietoa aiheesta voi lukea muun muassa Coel Thomaksen Ajatuspaja Visiolle tekemästä julkaisusta: Eduskunnan edustuksellisuuden parantaminen – Analyysi suomalaisen eduskuntavaalijärjestelmän tilasta.