Ilman maahanmuuttoa Suomi olisi köyhempi ja tyhjempi maa

Asuin kesällä tovin Vantaalla, Tikkurilassa, julkisivuremonttia paossa. Vanhoilla kotikulmilla ajan kanssa käyskentely herätti nostalgisen fiilistelyn ohessa pohtimaan yhteiskunnallista muutosta ja maahanmuuttoa.

Tikkurila on lapsuuden maisemaani, jossa asuin parikymppiseksi asti. Muistot lapsuudesta etsautuvat ihmisen päähän jotenkin erityisellä tavalla, ja ehkä siksi juuri Vantaa on minulle ikkuna yhteiskunnalliseen muutokseen. Siellä kulkiessa aivot vertaavat koko ajan nykyisyyttä selkeään muistikuvaan menneestä. 

Nykyinen kotikaupunkini Helsinki muuttuu silmien edessä vaivihkaa koko ajan, ja on muutenkin aina ollut mielikuvissani kansainvälinen, monikulttuurinen iso kaupunki.

Vantaalla silmiinpistävimpiä muutoksia 1990-lukuun verrattuna ovat talouden rakenteellinen kehittyminen, materiaalisen elintason nousu ja tiivis rakentaminen. Saippuatehdas on vaihtunut kerrostaloasunnoiksi ja niin edelleen.

Myös maahanmuutto näkyy. Kadulla, kaupassa, kirjastossa ja leikkipuistossa tulee vastaan paljon enemmän maahanmuuttajataustaisia ihmisiä kuin aikanaan 90-luvulla samoja seutuja kolutessani. 

Muutos käy ilmi tilastoissakin: vantaalaisista kouluikäisistä lapsista useampi kuin joka neljäs on vieraskielinen. Kun itse aikanaan 90-luvulla kävin peruskoulua, maahanmuuttajataustaisia oppilaita oli luokillani muutama, jos sitäkään. 

Kasvanut maahanmuutto ärsyttää joitakin ihmisiä siinä määrin, että toiseksi suurimmaksi puolueeksi voi nousta sitä vastustamalla ilman sen kummempaa johdonmukaista poliittista agendaa. Huuruisimmat näkevät taustalla jonkin salaliiton, jossa väestöä vaihdetaan. 

Ymmärrän sinänsä, että maahanmuutto herättää vastustusta. Kaikenlainen muutos herättää sitä aina, koska se edellyttää sopeutumista. Muutosvastarinta on varsin yleisinhimillinen ja yleinen piirre. 

Mietin itse, mikä se vaihtoehtoinen Vantaa tai Suomi ilman maahanmuuttoa olisi nyt. Mieli voi nimittäin tehdä tepposet: ei kaupan kassalla jonottaisi tai koululuokassa istuisi muualta maahan muuttaneiden ja heidän lastensa tilalla härmäläisiä pellavapäitä. Täällä olisi yksinkertaisesti vähemmän porukkaa.

Sillä olisi suora vaikutus talouteen ja huoltosuhteeseen. Tämäkin konkretisoitui omalla kohdallani kesällä, kun päädyin sydänvian takia sairaalaan. Hoito onnistui erinomaisesti, ja ammattilaiset kautta linjan olivat sekä erittäin osaavia että mukavia. Nimien perusteella koko hoitoketjun hoitajista ja lääkäreistä noin puolet oli taustaltaan muita kuin kantasuomalaisia. 

Ilman muualta tullutta väkeä tälläkin alalla olisi vielä huutavampi pula tekijöistä: hoitojonot olisivat venyneet entisestään ja julkinen palvelutaso olisi romahtanut vielä pahemmin.

Maahanmuutto on yksi selittävä tekijä siinä, miksi Ruotsin talous on pärjännyt Suomea paremmin. Se on hyvä muistaa samalla kun kauhistellaan kotouttamisen epäonnistumisia länsinaapurissa.

Vaikka Orpon hallitus painottaa prioriteettinaan taloutta, toimii se tosiasiallisesti vähentääkseen maahanmuuttoa. Linja sanoitetaan nyt niin, että vain humanitääristä maahanmuuttoa tiukennetaan. Tosiasiassa Suomeen muutetaan ennen kaikkea perheen, työn ja opiskelun perässä, sillä turvapaikanhakijoiden osuus kymmenien tuhansien ihmisten maahanmuutosta on vain muutamia tuhansia, ja tähän työ- ja opiskeluperäiseen maahanmuuttoon tehdään hallituksen toimesta kiristyksiä.

Jollei mukana olisi rasismia, maahanmuuton vastustaminen olisi periaatteessa poliittinen tavoite siinä missä muutkin. Sitä ajaessa olisi kuitenkin rehellistä myöntää, että ilman maahanmuuttoa Suomi olisi köyhempi ja vielä velkaisempi, ja näkymä tulevaisuuteen kehnompi, ja että huoltosuhde vinoutuu entisestään, ellei maahan muuteta muualta lisää. Se tarkoittaa käytännössä pienempiä eläkkeitä pidemmän työuran jälkeen, surkeampaa sotea ja investointien valumista muualle.

Kasvava maahanmuutto ei toki ole vailla haasteita - ei mikään laaja-alainen yhteiskunnallinen muutos ole. Haasteiden ehkäisyyn tarvitaan hyvin monenlaisia toimia esimerkiksi sekoittavasta kaavoittamisesta koulurauhaan ja sujuviin työmarkkinoihin. Kielen merkitys yhteiskuntaan juurtumisessa on sekin keskeinen. Samalla ajattelen, että kotoutumisessa suurin vastuu on tietysti maahanmuuttajalla itsellään.

Surkein resepti Suomelle on tyrehdyttää maahanmuutto ja samaan aikaan ruokkia ilmapiiriä, jossa täällä jo olevat maahanmuuttajat ja heidän lapsensa leimataan epätoivotuiksi tai annetaan ymmärtää heidän olevan toisen luokan kansalaisia tästä ikuisuuteen.

Rasismi ja ennakkoluulot ovat nimittäin myrkkyä suomalaiseen yhteiskuntaan juurtumiselle. Niiden kitkemisessä riittää vielä työtä. Avoimen, ihmisvihamielisen rasismin ohella meillä on vaivanamme monenlaista rakenteellista syrjintää ja kuten erikoinen HSL-mainoshässäkkä muistutti, ongelmallinen ihmisten näkeminen vain ihonvärinsä kautta voi kummuta myös hyvistä tarkoitusperistä. 

Ongelmallista on myös katsoa maahanmuuttoa vain talouden, työvoiman tarpeen tai huoltosuhteen näkökulmasta, kuten tutkija Pasi Saukkonen on varoittanut. Kielten, kulttuurien ja erilaisten taustojen kohtaaminen ei taivu ihan pelkäksi makrotaloustieteen matematiikaksi.

Maahanmuutto ei edes ole jokin yksittäinen ilmiö, vaan nippu monenlaisia ilmiöitä. Kyse on ihmisistä: valinnoista, kokemuksista, kohtaamisista, arjesta. Ihmisten muuttamista maasta toiseen asumaan ajaa lopulta ajatus paremmasta elämästä. Joillekin se tarkoittaa kiinnostavaa uramahdollisuutta, joillekin elintasoa, turvaa tai rakkautta. Tarinoita on yhtä monta kuin maasta toiseen liikkuviakin.

Kun pyyhin nostalgian silmistäni, olen aika varma, että arki Vantaan Tikkurilassa vuonna 2024 on parempaa - vapaampaa, tasa-arvoisempaa ja rikkaampaa - kuin vuonna 1994. Haasteistaan huolimatta maahanmuutto on ollut osa tätä kehitystä.

Ja mitä omiin kouluaikoihini tulee, emmehän mekään mitään alkuperäisiä, ikuisia vantaalaisia olleet. Suuri osa luokkatovereistani oli maaltamuuttajien lapsia, minäkin. Iso yhteiskunnallinen muutos oli siis taustalla siinäkin. Myös kaupungistumista on ajanut paremman elämän tavoittelu, ja vaikkei se kaikkia miellytäkään, on se haasteistaan ja jännitteistään huolimatta positiivinen muutosvoima.