Ilman Euroopan ryhdistäytymistä edessä uhkaa geopoliittinen katastrofi

Pohjoiskorealaisten hyökkäys Euroopan maaperällä olisi vielä jokin aika sitten kuulostanut pöhkön toimintaelokuvan käsikirjoitukselta. Siitä on kuitenkin tulossa parasta aikaa totista totta Ukrainassa, jossa rintaman liepeillä on ilmeisesti jo 8000 pohjoiskorealaista sotilasta Venäjän joukkojen tukena. Samaan aikaan itäisestä Ukrainasta kuuluu synkkiä uutisia Venäjän etenemisestä.

Pohjoiskorealaiset joukot ovat uusin käänne sodassa, joka on jatkunut jo yli kaksi ja puoli vuotta. Suursodassa, jota käydään Euroopassa, ja jossa pelissä ei ole vain yhden maan vapaus ja itsenäisyys vaan paljon enemmän. Venäjän menestys hyökkäyksessään sysäisi koko maailman entistä vaarallisemmalle polulle.

Se ruokkisi Putinin nälkää uusiin sotaretkiin, antaisi rohkeutta Xin Kiinalle sotavoiman käyttöön ja toisi nostetta Unkarin pääministeri Orbanin kaltaisille, opportunistisille saappaannuolijoille eri puolilla Eurooppaa. Se lisäisi todennäköisyyttä sille, että sota siirtyisi sosiaalisen median kanavista ja televisiosta omille pihoillemme. Se olisi myrkkyä ydinaseiden vastaiselle työlle.

Sodankäynnissä aloitteen merkitys on ratkaiseva. Se, joka onnistuu tempaisemaan ja pitämään aloitteen, yleensä pärjää. Sotatantereella aloite onkin vaihtanut käsiä useaan otteeseen. Venäjä otti aloitteen käsiinsä tietysti heti sodan alussa hyökkäämällä kolmesta ilmansuunnasta.Ukraina on onnistunut kääntämään aloitteen omiin käsiinsä sittemmin useasti, näkyvimmin Harkovan alueen vastahyökkäyksessa syksyllä 2022 ja valtaamalla alueita Kurskista elokuussa 2024. 

Kaukana rintamalinjoista Ukrainan ulkopuolella aloite onkin sitten ollut käytännössä Venäjällä. Tukemme Ukrainalle on ollut liian reaktiivista, tipottaista ja hidasta. Tärkeiden asejärjestelmien toimittamisen kanssa on hidasteltu, ja niiden käytölle asetetaan edelleen rajoituksia. Pakotteista ei ole saatu kattavia eikä pitäviä. Puolustusteollisen tuotannon vauhti on edelleen riittämätön.

Länsijoukkojen lähettäminen Ukrainan maaperälle - edes kouluttamaan tai ilmapuolustukseen - on suljettu vauhdilla pois vaihtoehdoista. Taustalla tuntuu olevan ajattelu, jossa toivotaan jotakin ihmettä, jolla sota hoituisi mukavasti pois päiväjärjestyksestä ilman suurempaa hikoilua.

Uusimpaan käänteeseen, Pohjois-Korean joukkoihin, reaktio on ollut lähinnä toruminen.

Erityisesti EU-maat ovat alisuorituneet kokonaisuutena ottaen huomioon se, että sota tapahtuu omalla etupihallamme. Riippuvuus Yhdysvalloista voi kostautua, jos Trump valitaan, ja pidemmän päälle Yhdysvaltain fokus siirtyy joka tapauksessa enemmän ja enemmän Tyynelle valtamerelle.

Samalla kun eskalaatiota kovasta pelätään lännessä, eskaloi Venäjä sotaa tarkoituksella ja tietoisesti, nyt jo niin, että sillä on suoria seurauksia Kaukoidän turvallisuuteen. Sen rinnalla Venäjä sabotoi, horjuttaa ja häiriköi vihollisina pitämiään länsimaita sen minkä uskaltaa - ja mitä löysempi on vastaus, sitä enemmän se uskaltaa. 

Liberaalit, kansainvälistä oikeutta kunnioittavat demokratiat eivät tietenkään voi käyttää diktatuurien keinovalikoimaa, mutta paljon enemmän voitaisiin tehdä ja kovemmin Venäjälle vastata.

Tämä epäsymmetrinen asetelma uhkaa johtaa geopoliittiseen ja inhimilliseen katastrofiin. Ukrainan tukijoiden, erityisesti Euroopassa, onkin ryhdistäydyttävä, ja löydettävä uutta päättäväisyyttä ja rohkeutta. Pelkän reagoinnin sijaan on otettava aloitteellinen ote siihen, miten Venäjää saadaan heikennettyä tehokkaammin, Pohjois-Korealle vastattua voimakkaasti ja Venäjän muita tukijoita - Kiina mukaan lukien - vetämään tukeaan pois. Omien joukkojen lähettämiseen Ukrainan tueksi on valmistauduttava.

Ongelmana tietysti on se, ettei Euroopalla tai edes EU-mailla ole riittävän yhtenäistä halua tiukempaan linjaan. Jotkin maat hapuilevat historiansa, toiset sisäpolitiikkansa takia, ja toisille Venäjän uhka tuntuu akuutimmalta kuin toisille. 

Kaikkien etu lopulta olisi kuitenkin, että Venäjä pysäytetään, ja mitä aiemmin, sen parempi. 

Siksi Suomen on tehtävä määrätietoisesti työtä EU:ssa vahvemman tuen ja aloitekyvyn puolesta, ja tehtävä itsekin enemmän ja ennakkoluulottomammin - pitäisi esimerkiksi olla itsestään selvää, että Venäjä on yhteisvelkaa suurempi uhka. 

Ehkä paras tapa kirittää unionia ja koko länttä toimimaan olisi ottaa pienemmällä porukalla etunojaa. Esimerkiksi Suomi, muut pohjoismaat, Baltian maat ja Puola voisivat muodostaa luontevan koalition laittamaan hanakammin hanttiin Venäjälle ja vahvistamaan tukeaan Ukrainalle. 

Ukrainassa kytee joka tapauksessa paljon Ukrainaa laajempi maailmanpalo, jonka estämiseen täytyy herätä ajoissa. Unilukkarin paikka on auki, ja se homma sopisi Suomelle.