Väkivaltaa ei “ansaita”

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan esimerkiksi ulkonäöllään, pukeutumisellaan tai käytöksellään. Kun luin tämän uutisen, tunsin surua ja epätoivoa: joku todella ajattelee, että esimerkiksi minä tai kuka tahansa muu väkivaltaa kokenut nainen olisi voinut “ansaita” kaiken sen kauheuden ulkonäkönsä, pukeutumisensa tai käytöksensä vuoksi.

Ei väkivaltaa “ansaita”. Syy on aina tekijässä. Tiedän, miten tärkeää tämä on kuulla uudestaan ja uudestaan jokaisen, joka on joutunut väkivallan uhriksi ja jota on tekijän toimesta teosta mahdollisesti – ja tyypillisesti – syyllistetty.

Naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa loukkaava rikos, joka on vakava ongelma Suomessa. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut parisuhteessa fyysistä väkivaltaa, fyysisen väkivallan uhkaa tai seksuaaliväkivaltaa. Naisiin kohdistuva väkivalta on niin yleistä, että jo sen pelko vaikuttaa naisten arkeen. Kyse on sukupuolittuneesta väkivallasta, joka johtaa surullisimmillaan henkirikoksiin.

Suomi on tutkitusti EU:n toiseksi turvattomin maa naisille. Tilastokeskuksen mukaan puolet suomalaisnaisista on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa, 29,7 % on kokenut vainoa elämänsä aikana ja 16 % suomalaisista naisista on joutunut raiskauksen uhriksi. Naiset kokevat miehiä useammin sekä vakavaa, että toistuvaa väkivaltaa. Tilastoidut tapaukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Suurin osa esimerkiksi raiskauksen uhreista ei koskaan ilmoita rikoksesta poliisille, peläten, ettei heitä uskota tai heidän kokemuksiaan vähätellään.

Sekä miehet että naiset ovat sekä väkivallan uhreja että väkivallan tekijöitä. Väkivalta on kuitenkin sukupuolittunut ilmiö, mikä tulee huomioida, jotta ongelmaan voidaan puuttua tehokkaasti ja oikein keinoin. Tilastot ja tutkimukset osoittavat, että naisiin kohdistuva väkivalta eroaa merkittävästi miesten kokemasta väkivallasta sekä tekopaikan että tekijän suhteen. Naisille koti on turvattomin paikka ja pahoinpitelijä on usein nykyinen tai entinen mieskumppani. Miehet joutuvat useimmiten väkivallan kohteiksi julkisissa tiloissa, tuntemattoman miehen toimesta.

Naiset kohtaavat väkivaltaa kaikkialla Suomessa, kaikissa sosioekonomisissa asemissa. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevilla naisilla on kuitenkin moninkertainen riski joutua väkivallan kokijaksi, näitä ovat esimerkiksi vammaiset naiset, rodullistetut naiset, romaninaiset ja hengellisiin yhteisöihin kuuluvat naiset.

Suomi on sitoutunut noudattamaan lukuisia naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuvia ihmisoikeussopimuksia ja -normeja, kuten Istanbulin sopimus, mutta velvoitteet on vietävä käytäntöön. Suomi on saanut toistuvasti moitteita kansainvälisiltä ihmisoikeuselimiltä siitä, ettei naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ole kitketty riittävän määrätietoisesti. Esimerkiksi Iso-Britanniassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan on viranomaisten toimesta julistettu kansallinen hätätila ja paikallinen poliisi aikoo käsitellä asiaa saman mittakaavan uhkana kuin terrorismia.

Naisiin kohdistuva väkivalta tuottaa inhimillistä kärsimystä ja lisäksi se vie pohjaa tasa-arvon kehitykseltä ja koko yhteiskunnan demokratialta. Tästä huolimatta esimerkiksi lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa ei aina pidetä yhtä vakavana rikoksena kuin uhrille tuntemattoman tekemää rikosta ja varsinkin vähemmistöihin kuuluvien naisten kokema väkivalta ei juuri herätä yhteiskunnallista keskustelua. Naiset törmäävät edelleen päivittäin syyllistäviin ja väkivaltaa aliarvioiviin asenteisiin.

Miksi ja mistä rakentuu ajatus, että toinen voisi “ansaita” väkivallan? Pohdin, että haluisin puhua näin ajattelevien kanssa ja kysyä. Sillä vain pääsemällä kiinni syihin arvojen ja ajatusten kovettumisen taustalla voimme löytää ratkaisuja kaikille turvallisemman yhteiskunnan rakentamiseen.

Ja ei, kuunteleminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen. En hyväksy minkäänlaista väkivaltaa. Mutta ratkaisuja tarvitaan nopeasti, emme saa antaa väkivallan normalisoitua tai muuttua hyväksyttäväksi missään muodossa.

Eikä tätä pidä lukea “kaikkien miesten syyllistämisenä“. Ketään ei pidä leimata sukupuolensa perusteella – 90 prosenttia miehistä tuomitsee naisiin kohdistuvan väkivallan. Tutkimustuloksia on kuitenkin voitava perata rehellisesti – ja yhdessä.

Olisi esimerkiksi tärkeää kuulla, miksi 50 prosenttia tutkimukseen vastanneista miehistä kokee, että MeeToo:n kaltaiset liikkeet rajoittavat heidän oikeuksiaan? Miksi ahdistelun, seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivallan kitkeminen rajoittaisi kenenkään oikeuksia? Juuri näitähän torjumalla teemme esimerkiksi tämän hetken pikkutytöille turvallisempaa tulevaisuutta?

Helpottuneena luin, että 84 prosenttia tutkimukseen vastanneista koki, että miesten pitäisi ottaa suurempaa vastuuta naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Ratkaisuja ei löydy syyttelemällä mutta ei myöskään vaikenemalla. Asenteiden muuttamiseen tarvitsemme kasvatusta, koulutusta, roolimalleja sekä keskustelukulttuuria, joka rakentaa – ei riko. On varmistettava, että jokainen voi olla osa ratkaisua sekä pidettävä tinkimättömästi kiinni siitä, että väkivalta on aina väärin, sille ei ole missään tilaa, ja siitä joutuu aina vastuuseen.