Kaupunkidemokratiaa pitäisi vahvistaa sekä ylhäältä alaspäin että alhaalta ylöspäin
Kaupungeille pitäisi antaa lainsäädännössä enemmän tilaa omalle päätöksenteolle. Samaan aikaan kasvavissa kaupungeissa on kehitettävä tapoja vahvistaa paikallisdemokratiaa, kirjoittaa Atte Harjanne.
Olen ehdolla Helsingin pormestariksi ja viime viikkoina kiertänyt asukasiltoja ja tapahtumia tiiviisti sekä jututtanut helsinkiläisiä kaduilla eri puolilla kaupunkia. On kiinnostavaa kuulla ihmisten ajatuksia kotikulmiltaan ja etenkin paikallista näkökulmaa kaupungin kehittämiseen. Jostain puuttuu suojatie, toisaalla harmittaa puiston heikko kunto. Parjattu alue onkin asukkaille ylpeyden aihe, tiukasti vastustettu täydennysrakentaminen toikin uusia palveluita. Kaupungit ovat täynnä paikkaan sidottuja tarinoita.
Kuntavaaleista sanotaankin, että ne ovat ne tärkeät arjen vaalit, joissa päätetään konkreettisista, lähellä olevista asioista. Tämä on totta. Kaupunkilaisten ote asioihin voisi silti olla vielä vahvempi, ja varsinkin isoissa kaupungeissa demokratiaa olisi paikallaan vahvistaa sekä ylhäältä alaspäin että alhaalta ylöspäin. Tällä tarkoitan sitä, että lainsäädännössä pitäisi antaa kaupungeille enemmän valtaa omiin asioihinsa - siis ylhäältä alas - ja että toisaalta kaupunkia paikallisemman tason vaikuttamismahdollisuuksia pitäisi lisätä - siis alhaalta ylös.
Suomen perustuslaki takaa kunnille itsehallinnon. Tämän itsehallinnon raamit on kuitenkin asetettu monin osin varsin kapeiksi lainsäädännöllä. Helsinki ei voi asettaa Tukholman tai Göteborgin tapaan ruuhkamaksuja, koska laki ei salli sitä. Helsinki ei voi rajoittaa sähköskuutteja fiksusti kilpailuttamalla Oslon tapaan, koska laki ei salli sitä. Kiinteistöveron rajat määrää laki. Käyttöhuoneet estää laki.
Helsinki ei voi edes kieltää poliittisella päätöksellä ilotulituksia kaupunkialueella - ainoastaan pelastusviranomaisen toimesta paikoissa, joissa aiheutuu erityistä vaaraa ihmisille. Kaupungeilla ei ole ollut mahdollisuutta omiin järjestyssääntöihin enää yli 20 vuoteen.
On ikävää joutua kertomaan asukkaille, että heidän parannusehdotuksensa kaupunkiin liittyen kaatuvat lainsäädäntöön. On toki perusteltua, etteivät kunnat Suomessa voi tehdä aivan mitä sattuu, mutta varsinkin suurten kaupunkien näkökulmasta valtion lieka on nyt liian tiukalla. Lainsäädännön pitäisi antaa enemmän pelimerkkejä ja työkaluja kaupungeille rakentaa oma menestyksensä.
Samaan aikaan suurissa kaupungeissa - tai ainakin Helsingissä - päätöksenteko alkaa etääntyä korttelien ja kaupunginosien tasolta. Helsingin kaupunginvaltuustossa yksi valtuutettu edustaa laskennallisesti noin 8000 kuntalaista, kun kooltaan mediaanikuntaa vastaavassa vajaan kuudentuhannen asukkaan Tammelassa vastaava luku on 216.
Kun lukee puolueiden kuntavaaliohjelmia Helsingissä, niissä onkin ymmärrettävästi melko vähän paikallisia, kaupunginosakohtaisia tavoitteita. Kuitenkin kuntavaalit ovat se pienimmän mittakaavan julkisen demokratian taso, jossa omaan lähiympäristöön pitäisi päästä vaikuttamaan.
Helsingin entinen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio haastoi Helsinkiä pohtimaan uudenlaista paikallisdemokratiaa erinomaisessa juhlapuheessaan kaupunginvaltuuston 150-vuotisjuhlakokouksessa tammikuussa 2025. Laitio mainitsee puheessaan esimerkkejä kumppanuus- ja rahoitusmalleista kaupungeista eri puolilla maailmaa, joilla asukkaat osallistetaan kaupungin tekemiseen paikallisella tasolla. Pohtipa hän sitäkin, miltä näyttäisi pienempiin vaalipiireihin jaetun Helsingin päätöksenteko.
Helsingissä paikallisen demokratian vahvistamisen työkaluna on osallistuva budjetointi eli OmaStadi. Se onkin mainio asia, jonka mittakaavaa tulisi kasvattaa ja kenties sitä kautta innostaa enemmän ihmisiä mukaan. Vuoden 2024 osallistuvan budjetoinnin äänestysaktiivisuus jäi vain 7,1 prosenttiin.
Osallistuvan budjetoinnin rinnalle onkin syytä kehitellä muita keinoja paikallisdemokratian vahvistamiseksi. Yksi suoraviivainen tapa vahvistaa paikallisuutta ja oikeudenmukaisuutta olisi ohjata tapahtumista ja remonteista kerättäviä maksuja lähialueiden käyttöön paikallisiin kehityshankkeisiin.
Demokratia ei ylipäänsä ole valmis asiantila, vaan prosessi, jonka ideaaleja on peilattava jatkuvasti todellisuuteen ja huomioitava yhteiskunnalliset ja teknologiset muutokset. Kukoistavat kaupungit ja menestyvä pääkaupunki ovat Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömyys, ja kaupunkidemokratian vahvistaminen on siksi tarpeen.
Suoraviivaisin keino vahvistaa kaupunkidemokratiaa tässä ja nyt on tietysti äänestää. Viime kuntavaaleissa 2021 äänestysprosentti oli varsin huono 55,1. Helsingissä oltiin hieman paremmin hereillä ja päästiin 61,6 prosenttiin. Erityisen kehnolta näyttävät nuorten luvut, sillä 18-24-vuotiaista äänesti Suomessa vain reilu kolmasosa.
Kun kansanvaltaa on tarjolla, siihen kannattaa tarttua.
