Ruoka on elämän edellytys sekä vallan ja painostuksen väline

Ukrainan sota on lähettänyt shokkiaallon globaaliin elintarvikevientiin ja keinolannoitteiden hinnat ovat moninkertaistuneet. Fossiilienergialla doupattuun maatalousjärjestelmään on vaikea löytää hyviä ratkaisuja, kirjoittaa Thomas Snellman.

19.3.2022 | Puheenvuoro

Kuva: Thomas Snellmanin kotialbumi

Suomen maatalous on läpikäynyt valtavan muutoksen elinaikanani. Vuosikymmenten ajan, 1960-luvulta lähtien, teollisuus ja yhteiskunnan muut toiminnot tarvitsivat työvoimaa. Samaan aikaan maatalousteknologian kehitys ja fossiilienergian saatavuus vapauttivat työvoimaa ruuantuotannosta. Jos jätetään fossiilienergia pois laskuista, tämä voitiin nähdä win-win-tilanteena.

Kestävyyden kannalta oli kuitenkin ekologinen katastrofi, kun ruuan tuottamiseen tarvittiin vain vähän työvoimaa, mutta paljon suuria koneita ja keinolannoitteita. Sähköautot korvaavat polttomoottoreita, jotta hyötysuhde paranee. Ruuantuotannon kohdalla hyötysuhde on supistettu murto-osaan siitä, mitä se oli 60 vuotta sitten. Eli käytämme liikaa tuotantopanoksia tuotantoyksikköä kohden, liikaa polttoainetta ja lannoitteita vilja- ja lihakiloa kohden. Tästä olen kirjoittanut useasti viime vuosina.

Nyt ruuantuotantoon on tullut uusi uhka Venäjän hyökkäyksen vuoksi. Ukrainan sota on lähettänyt shokkiaallon globaaliin elintarvikevientiin ja keinolannoitteiden hinnat ovat moninkertaistuneet. Fossiilienergialla doupattuun maatalousjärjestelmään on vaikea löytää hyviä ratkaisuja, ja ne ovat kalliita!  

Ongelman ratkaisuun on sekä lyhyen että pitkän aikavälin ratkaisuja. Maatiloja on tuettava akuutissa tilanteessa. Tiloilla tarvitaan lisää pääomaa, jotta huoltovarmuus voidaan taata tänä vuonna. Mutta samalla pitäisi muuttaa se järjestelmä, jolla tulevaisuudessa ruokaa tuotetaan.

Vaikka maatalous ei ole mikään kultakaivos, ei kriisi siis ole vaikuttanut arkeeni merkittävästi.

Tämä muutos on pitkälti hahmoteltu vihreiden maatalouspoliittisen ohjelman visioissa vuonna 2018. Ohjelma on hyvä, mutta kunnianhimoisempiakin ohjelmia on olemassa ja tässä ajattelen Afterres2050-ohjelmaa. Se on ranskalainen tulevaisuusvisio, jossa kokonaisuuteen kuuluu useita ulottuvuuksia, kuten ravintoarvot, sosiaaliset ja kulttuuriset vaikutukset ja kestävyyskriteerit.

Olen itse ollut maanviljelijä lähes 40 vuotta ja siitä 32 vuotta luomuviljelijä. Olen huolella ennalta analysoinut kaikkea, mihin olen tilalla ryhtynyt, ja yrittänyt koko ajan oppia lisää. 

Nyt meneillään oleva maatalouden akuutti kriisi ei kovin merkittävästi vaikuta toimintaani. En osta keinolannoitustyppeä, käytän todella vähän polttoainetta traktoreissani ja myös sähkönkulutus on vähäistä. Viljelen 33 hehtaaria ja laskujeni mukaan kokonaiskustannukset ovat lisääntyneet noin 1 500 euroa vuodessa. 

Vaikka maatalous ei ole mikään kultakaivos, ei kriisi siis ole vaikuttanut arkeeni merkittävästi. Mutta tietenkin maanviljely tarvitsee traktoreita ja traktorit polttoainetta, joten sitä kautta riippuvuus polttoaineesta toki on jäljellä.

Tuotantokapasiteettini on pysynyt koko lailla samana ja luomuviljelyn oppien mukaan olen parantanut maan laatua, resilienssiä ja biodiversiteettiä tasaisen varmasti.

Suoraa myyntiä kuluttajalle

Seuraava askel prosessissa on ollut Reko-konsepti, jonka olen kehittänyt ja joka on levinnyt pariinkymmeneen maahan neljällä mantereella. Sen myötä miljoonilla kuluttajilla on ollut mahdollisuus rakentaa verkosto paikallisten ruuantuottajien kanssa. Suoramyyntikanavat tarjoavat tuottajille mahdollisuuden vahvempaan markkina-asemaan. Ne ovat myös tärkeä ulottuvuus kestävyydessä.

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan pidin kehityksen kääntämistä utopiana. Kaupan, maataloushyödyketuotannon ja elintarviketeollisuuden edut tuntuivat liian suurilta. Maatalouden kehitys on maailmanlaajuisesti vain muutamien toimijoiden käsissä, eivätkä nämä tahot halua kultamunia munivien kanojensa katoavan. 

Mutta kriiseistä syntyy uusia rakenteita ja juuri nyt on itse asiassa orastavaa toivoa, että ruokasysteemimme voisi muuttua kestävään suuntaan kriisin seurauksena.

Tämä on se suuri kuva. Yksityiskohdista pitää keskustella ja siihen keskusteluun haluan minäkin mahdollisuuksien mukaan osallistua.

Thomas Snellman
Kirjoittaja on luomuviljelijä ja Reko-toiminnan perustaja.

19.3.2022 8:36

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti