Olemme päättäneet yhdessä, että ilmastotoimilla on kiire. Nykytilanteessa meillä on tarve rakentaa puhdasta energiantuotantoa nopeasti. Hankkeita on saatava käyntiin pian, jotta saamme pienreaktoreita mahdollistamaan Suomen hiilineutraaliustavoitetta, kirjoittaa Rauli Partanen.
Tunnustettu ihmisoikeusjärjestö Memorial vastustaa Venäjän historian uudelleenkirjoittamista. Vladimir Putin on lakkauttamassa Memorialin äärijärjestönä. Tapaus saa kysymään, miten pitkälle kansalaisyhteiskunnan sortaminen voi mennä, kirjoittaa Heidi Hautala.
Uudistaminen on vihreiden aluevaaliohjelmassa keskiössä monin tavoin. Ohjelma vaikuttaa huomioivan myös keskustan hellimiä syrjäseutuja ja vanhuksia. Aluevaaliohjelmassa on mukana myös tuttuja maailman parantamisen teemoja, kirjoittaa Eero Karisto.
Pienydinreaktorit ovat tulossa kaupallisesti saataville 2020-luvun aikana. Vastaanotto on ollut Suomessa suotuisa, mutta teknologian käyttöönotto vaatii lainsäädännön uudistamista, kirjoittaa Rauli Partanen.
Valko-Venäjä pyrkii luomaan siirtolaiskriisillä hajaannusta EU:n sisällä. Vaikuttamisoperaatio on näkynyt Suomessakin etenkin opposition ehdotuksissa, kirjoittaa Mari Holopainen.
Mitä ekologista haittaa tuottaville vesilaitoksille tehdään tulevaisuudessa? Vesilain päivitys vaikuttaa unohtuneen, ja seuraaviin eduskuntavaaleihin on enää 1,5 vuotta, kirjoittaa Petri Nieminen.
Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä julkaistiin uudet päästöarviot. Kiinalaiset ovat ohittaneet suomalaiset keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen suuruudessa. Suomella on tulevina vuosina mahdollisuus näyttää maailmalle esimerkkiä hiilineutraaliudessa, kirjoittaa Ville Seppälä.
Yleisradio saanut käsiinsä puolueiden omaan käyttöönsä tilaaman mielikuvatutkimuksen puolueista. Tulos on vihreille kylmää luettavaa. Kuudesta mukana olevasta puolueesta vihreät vetää pohjat, kirjoittaa Eero Karisto.
Menojen karsiminen on politiikolle aina vaikeaa, ja sopeutujan rooliin joutuvan kannattaa tehdä siitä erityisen vaikeaa, kirjoittaa Atte Harjanne.
Ilmastohätätila ei ole Glasgow´n kokouksen myötä poistunut, eikä pysymistä 1,5 asteen lämpenemisessä ole varmistettu. Eilinen sopu oli laiha, mutta COP26 päätti, että maiden päästövähennystavoitteita tarkastellaan seuraavan kerran jo ensi vuonna, kirjoittaa Leena Brandt.
Vihreiden investointien on oltava yhtä kannattavia kuin minkä tahansa muun investoinnin. Verotuksella voidaan parantaa investointien houkuttelevuutta, mutta julkisen rahan tarjoaminen voi valua osakkeenomistajien taskuihin, kirjoittaa Eveliina Laakso.
Markku Jokisipilän kirja perussuomalaisista on lähinnä tutkimukseksi naamioitu pamfletti, lentokirjanen. Sen tarkoitus on muualla kuin tasapainoisen ja tutkimuslähtöisen kuvan antamisessa kohteena olevasta puolueesta, kirjoittaa Oula Silvennoinen.
Kokoomus on lähitulevaisuuden suuri kummajainen, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti Suomen politiikan seuraavaan vaiheeseen. Kokoomuksen kannanotoissa näkyy aiempaa enemmän populismia, erityisesti verokeskustelussa, kirjoittaa Eero Karisto.
Rachel Carsonin klassikkoteos on edelleen ajankohtaista luettavaa. DDT:n käyttö ei ole vieläkään loppunut ja kuudes sukupuuttoaalto etenee. Tarvitsisimme uuden vastaavan teoksen päivitettynä 2020-luvulle, kirjoittaa Hannu Tuominen.
Suomi lähtee pandemian jälkeiseen aikaan taloudellisesti pitkältä etumatkalta. Vaikka talouden tilanne ja myös ennusteet tulevasta vuodesta näyttävät hyvältä, meillä pitäisi olla viisautta ja uskallusta katsoa tulevaisuuteen. Poliitikkoja läpi historian on vaivannut likinäköisyys taloudenpidossa, kirjoittaa Eva Tawasoli.
Suomen varhaiskasvatuksessa yhdet hyvät tavoitteet vaikeuttavat toisten hyvien tavoitteiden toteuttamista. Muun muassa pätevyysvaatimusten tiukentamisen ja henkilöstöpulan myötä olemme tilanteessa, joka on viheliäinen trilemma, kirjoittaa Hannu Oskala.
Euroopan parlamentissa on paljon erilaisia ystävyysryhmiä sellaisten maiden kanssa, joiden arvot ja pyrkimykset ovat EU:n kanssa vastakkaisia. Meppejä matkustaa tiuhaan kehumaan autokraattien vaaleja, vaikka parlamentti ei edes toivo virallista kutsua vaalitarkkailuun. Niin kaukana niiden vaalidemokratia nimittäin on kansainvälisistä normeista, joita kehittää ja valvoo muun muassa ETYJ, kirjoittaa Heidi Hautala.
Yleisradion massiivinen Politiikka-Suomi-sarja kuvaa politiikan vuosikymmeniä ja myös vihreiden pitkää tietä lintujärven suojelusta pleikkaria harrastavaan puheenjohtajaan. Elokapina on ehkä nykyajan Koijärvi, jota paheksuttiin aikanaan, mutta nyt muistellaan ympäristöliikkeen merkkitapahtumana. Maailman muuttumista kuvaavat myös Sauli Niinistön kommentit. Presidentti puhuu nyt aktiivisesti ilmastotoimista, mutta aikanaan hän ihmetteli “tupajumien suojelutarvetta”, kirjoittaa Eero Karisto.
Miten käy vihreille, jos Suomen politiikka blokkiutuu, kuten välillä arvellaan. Vihreillä on runsaasti aiempaa kokemusta kokoomusyhteistyöstä. Jäävätkö – tai peräti jättäytyvätkö – vihreät nyt vasemmiston vangiksi, kysyy Eero Karisto.
Kaivoslain uudistaminen etenee, mutta ympäristönsuojelu ei TEM:n vetämässä hankkeessa riittävästi toteudu. Nyt olisi tartuttava rohkeasti koko kaivoslainsäädännön uudistamiseen. Kaivosten toimintaa säätelee muun muassa ympäristöministeriölle kuuluva luonnonsuojelulaki, ja koko lainsäädännön remontti edellyttää yhteistyötä eri ministeriöiden välillä, kirjoittaa Petri Nieminen.
Avohakkuiden korvaaminen jatkuvan kasvatuksen menetelmällä etenee valtion metsissä, jos asia etenee eduskunnassa maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön mukaan. Satu Hassi kirjoittaa, että valiokunnan mietintö on kompromissi, mutta askel oikeaan suuntaan. Valiokunnan työ on ollut vääntämistä jopa siitä, voidaanko jatkuvaa kasvatusta tukevia tutkijoita pyytää kansanedustajien kuultavaksi.
Meidän kaikkien osaksi on tullut elää 15 minuutin kuuluisuudessa aina uudestaan ja uudestaan. Kaikki mitä me syömme, mitä me sanomme puolisoillemme, kaikki mitä rakastamme, kaikki ne pienet hetket lasten kanssa ovat muuttuneet suolistokameran lähetykseksi muiden katsottavaksi ja kulutettavaksi. Tai ainakin meillä on sellainen mahdollisuus, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.
Afrikan tähti ja koronapassi ovat tämän viikon sanoja. Lautapeliin liittynyt fuksitapahtuma on laajentunut keskusteluksi rasistisista stereotypioista. Keskustelun ja pohdinnan lisäksi tilanteeseen liittyy jo tutuksi tullutta maalittamista ja some- ja muuta häiriköintiä, ivaa ja vähättelyä. Koronapassin vastustaminen taas on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että sanat eivät tahdo riittää, kirjoittaa Leena Brandt
Sanna Marinin hallituksen taivalta seuratessa on vakiintunut mielikuva, jonka mukaan keskusta vie ja demarit tuskin edes vikisevät, vaikka ovat pääministeripuolue. Demarit tuntuvat suhtautuvan keskustaan kuin murrosikäiseen. Marin on asettanut keskustayhteistyön vihreiden edelle, joten Iiris Suomelalla ja Emma Karilla on edessään iso vääntö, kun ilmastopolitiikkaa ja kaivoslakia käsitellään, kirjoittaa Eero Karisto.
Energiatehokkuus on tärkeä työkalu kestävää tulevaisuutta rakentaessa, mutta negawattien ylikorostaminen voi johtaa myös ongelmiin ja yllätyksiin. Yksi arkinen esimerkki liittyy autojen tuotekehittelyyn. Autojen polttoainetehokkuus ei ole vähentänyt päästöjä, kun autoilla onkin ajettu aiempaa enemmän, kirjoittaa Atte Harjanne.
Vihreät teki eilen henkilövalintoja, joiden toivotaan tuovan menestystä aluevaaleihin ensi tammikuussa ja eduskuntavaaleihin keväällä 2023. Lyhyt pesti ympäristö- ja ilmastoministerinä on Emma Karille näytön paikka: ensi keväänä odotetaan kovaa vääntöä mm. päästörajoituksista. Krista Mikkonen säilyttää paikan ministerinä, mutta siirtyy vetämään vihreille hankalaa sisäministeriötä.
Tiukat sukupuoliroolit ovat haitaksi kaikille, ja toksinen maskuliinisuus on haitaksi myös miehille. Miehet saavat olla miehiä, mutta stereotyyppinen miesten mies ei ole ainoa tapa olla mies. Ihmiset ovat yksilöitä, ja feministien tavoitteena on maailma, jossa jokainen saa olla oma itsensä, kirjoittaa Brigita Krasniqi.
Tuore tietokirja “Vähän enemmän vähemmän” pohtii kestävää elämäntapaa ja yksilön valintoja. Mitä vähemmän yksilö osallistuu luonnon tuhoamiseen, sitä paremmin hän voi. Hän on onnellinen kestävämmällä tavalla. Kirja vakuuttaa monipuolisuudellaan, mutta keskittyy kuitenkin liikaa yksilöön yhteiskunnallisen tason kustannuksella, kirjoittaa Minna Kanerva.
Hallitus esittää työvoimapalvelujen uudistamista pohjoismaiseen malliin. Työttömän kyykyttämisen sijaan lisätään työvoimapalveluiden resursseja ja tuodaan yksilöllistä tukea työnhakuun. Paikallinen työmarkkinatilanne ja työnhakijan työkyky huomioidaan velvoitteiden osalta. Rankaisemisen ja tuloja leikkaavien karenssien sijaan tarjoamme nyt tukea ja palveluja työnhakijalle, kirjoittaa Hanna Holopainen.
Ympäristöä ja pieniä tuloeroja on puolustettava järein keinoin. Osmo Soininvaaran teos ravistelee nykyisen yhteiskuntapolitiikan perustuksia ja ansaitsee laajan julkisen keskustelun, kirjoittaa Ville Soimetsä.
Euroopan komissio valmistelee pakkotyötuotteiden tuontikieltoa. Näiden tuotteiden tuontikielto on jo voimassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa ja pian Australiassa. Tämän lisäksi pitäisi julkisissa hankinnoissa velvoittavasti ottaa huomioon hankintojen ihmisoikeus- ja ympäristövastuullisuus, kirjoittaa Heidi Hautala.
Maanpuolustus on liian tärkeä asia jätettäväksi muille puolueille. Suomen puolustus on samalla demokratian ja vihreiden arvojen, kuten tasa-arvon puolustamista. Naiset pitäisi saada paremmin mukaan maanpuolustustyöhön ja Nato toisi lisää turvallisuutta Suomelle ja koko Euroopalle, kirjoittaa Paavo Heiskanen.
Euroopan vihreät haluavat tukea vain uusiutuvaa energiaa, mutta Suomen vihreiden pitäisi säilyttää ydinenergia yhtenä vaihtoehtona. Uusiutuva energia ei aina ole ympäristöystävällistä, sillä se voi merkitä yksipuolisia energiakasviviljelmiä tai haitallista kaivostoimintaa, kirjoittaa Antti Van Wonterghem.
Suomessa on jäljellä enää muutamia prosentteja täysin luonnontilaista metsää. Tuhannet lajit ovat riippuvaisia vanhojen metsien muodostamista elinympäristöistä ja lahopuusta. Nyt olisikin suojeltava valtion mailla olevan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät, kirjoittaa Petri Nieminen.
Yrjö Kokko pelasti kirjoillaan laulujoutsenen 70 vuotta sitten. Samanlaista koko kansaan vaikuttamista tarvittaisiin edelleen, kun punasotkaa ja nokikanaa metsästetään niiden uhanalaisuudesta huolimatta, kirjoittaa Hannu Tuominen.
Suomi tarvitsee uusia suomalaisia ja maahantulijat tarvitsevat kielitaidon. Englanninkieliset palvelut eivät esimerkiksi tavoita läheskään kaikkia Venäjältä tai arabimaista tulevia. Meillä tarvitaan suomen ja ruotsin opetusta selkokielellä, jossa mukautettu sisältö ja sanasto helpottavat kielen omaksumista, kirjoittaa Terhi Ainiala.
Monissa maissa kuolee edelleen joka päivä saman verran ihmisiä koronatautiin kuin Suomessa on kuollut koko pandemian aikana. Rikkaissa maissa onkin keskitytty omien kansalaisten rokottamiseen sen sijaan, että olisi globaalisti rokotettu kaikki riskiryhmiin kuuluvat. Ylimääräiset rokotteet tulisi lahjoittaa kehittyville maille, kirjoittaa Johanna Kohvakka.
Eurooppa olemme me – kampanja yrittää herättää kansalaiset keskustelemaan EU:sta. Lähtökohta on absurdi. Ei ihmisillä ole yleisesti mielipidettä Euroopan unionin tulevaisuudesta, sen enempää kuin ihmisillä ei ole yleisesti mielipidettä Valkeakosken kulttuuritoimesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta tai Euroopan ruokavirastosta, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.
Tammikuussa valitaan uusien hyvinvointialueiden ensimmäiset vastuunkantajat, joille on tarjolla ainutkertainen paikka käyttää valtaa. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen menot olivat noin 20 miljardia euroa vuonna 2019, joten alueiden vastuulla on merkittävä osa kaikesta julkisesta rahankäytöstä Suomessa, kirjoittaa Atte Harjanne.
Julkisessa metsäkeskustelussa on paljon sumutusta, eivätkä alan lobbarit tahdo hyväksyä ekologisia tosiasioita, jotka selittävät meidän metsälajiemme uhanalaisuutta. Keskustelussa vähätellään Suomen roolia oman alueellisen monimuotoisuuden suojelussa ja jopa kiistetään asiantuntijoiden uhanalaisuusarvioita. Pelottavinta on, että emme edes tiedä mihin kaikkiin tapahtumiin ja tapahtumaketjuihin lajien häviäminen johtaa, kirjoittaa Pyry Toivonen.
