Valko-Venäjä pyrkii luomaan siirtolaiskriisillä hajaannusta EU:n sisällä. Vaikuttamisoperaatio on näkynyt Suomessakin etenkin opposition ehdotuksissa, kirjoittaa Mari Holopainen.
Valko-Venäjä pyrkii luomaan siirtolaiskriisillä hajaannusta EU:n sisällä. Vaikuttamisoperaatio on näkynyt Suomessakin etenkin opposition ehdotuksissa, kirjoittaa Mari Holopainen.
Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä julkaistiin uudet päästöarviot. Kiinalaiset ovat ohittaneet suomalaiset keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen suuruudessa. Suomella on tulevina vuosina mahdollisuus näyttää maailmalle esimerkkiä hiilineutraaliudessa, kirjoittaa Ville Seppälä.
Yleisradio saanut käsiinsä puolueiden omaan käyttöönsä tilaaman mielikuvatutkimuksen puolueista. Tulos on vihreille kylmää luettavaa. Kuudesta mukana olevasta puolueesta vihreät vetää pohjat, kirjoittaa Eero Karisto.
Ilmastohätätila ei ole Glasgow´n kokouksen myötä poistunut, eikä pysymistä 1,5 asteen lämpenemisessä ole varmistettu. Eilinen sopu oli laiha, mutta COP26 päätti, että maiden päästövähennystavoitteita tarkastellaan seuraavan kerran jo ensi vuonna, kirjoittaa Leena Brandt.
Kokoomus on lähitulevaisuuden suuri kummajainen, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti Suomen politiikan seuraavaan vaiheeseen. Kokoomuksen kannanotoissa näkyy aiempaa enemmän populismia, erityisesti verokeskustelussa, kirjoittaa Eero Karisto.
Rachel Carsonin klassikkoteos on edelleen ajankohtaista luettavaa. DDT:n käyttö ei ole vieläkään loppunut ja kuudes sukupuuttoaalto etenee. Tarvitsisimme uuden vastaavan teoksen päivitettynä 2020-luvulle, kirjoittaa Hannu Tuominen.
Suomi lähtee pandemian jälkeiseen aikaan taloudellisesti pitkältä etumatkalta. Vaikka talouden tilanne ja myös ennusteet tulevasta vuodesta näyttävät hyvältä, meillä pitäisi olla viisautta ja uskallusta katsoa tulevaisuuteen. Poliitikkoja läpi historian on vaivannut likinäköisyys taloudenpidossa, kirjoittaa Eva Tawasoli.
Suomen varhaiskasvatuksessa yhdet hyvät tavoitteet vaikeuttavat toisten hyvien tavoitteiden toteuttamista. Muun muassa pätevyysvaatimusten tiukentamisen ja henkilöstöpulan myötä olemme tilanteessa, joka on viheliäinen trilemma, kirjoittaa Hannu Oskala.
Miten käy vihreille, jos Suomen politiikka blokkiutuu, kuten välillä arvellaan. Vihreillä on runsaasti aiempaa kokemusta kokoomusyhteistyöstä. Jäävätkö – tai peräti jättäytyvätkö – vihreät nyt vasemmiston vangiksi, kysyy Eero Karisto.
Avohakkuiden korvaaminen jatkuvan kasvatuksen menetelmällä etenee valtion metsissä, jos asia etenee eduskunnassa maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön mukaan. Satu Hassi kirjoittaa, että valiokunnan mietintö on kompromissi, mutta askel oikeaan suuntaan. Valiokunnan työ on ollut vääntämistä jopa siitä, voidaanko jatkuvaa kasvatusta tukevia tutkijoita pyytää kansanedustajien kuultavaksi.
Afrikan tähti ja koronapassi ovat tämän viikon sanoja. Lautapeliin liittynyt fuksitapahtuma on laajentunut keskusteluksi rasistisista stereotypioista. Keskustelun ja pohdinnan lisäksi tilanteeseen liittyy jo tutuksi tullutta maalittamista ja some- ja muuta häiriköintiä, ivaa ja vähättelyä. Koronapassin vastustaminen taas on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että sanat eivät tahdo riittää, kirjoittaa Leena Brandt
Sanna Marinin hallituksen taivalta seuratessa on vakiintunut mielikuva, jonka mukaan keskusta vie ja demarit tuskin edes vikisevät, vaikka ovat pääministeripuolue. Demarit tuntuvat suhtautuvan keskustaan kuin murrosikäiseen. Marin on asettanut keskustayhteistyön vihreiden edelle, joten Iiris Suomelalla ja Emma Karilla on edessään iso vääntö, kun ilmastopolitiikkaa ja kaivoslakia käsitellään, kirjoittaa Eero Karisto.
Hallitus esittää työvoimapalvelujen uudistamista pohjoismaiseen malliin. Työttömän kyykyttämisen sijaan lisätään työvoimapalveluiden resursseja ja tuodaan yksilöllistä tukea työnhakuun. Paikallinen työmarkkinatilanne ja työnhakijan työkyky huomioidaan velvoitteiden osalta. Rankaisemisen ja tuloja leikkaavien karenssien sijaan tarjoamme nyt tukea ja palveluja työnhakijalle, kirjoittaa Hanna Holopainen.
Maanpuolustus on liian tärkeä asia jätettäväksi muille puolueille. Suomen puolustus on samalla demokratian ja vihreiden arvojen, kuten tasa-arvon puolustamista. Naiset pitäisi saada paremmin mukaan maanpuolustustyöhön ja Nato toisi lisää turvallisuutta Suomelle ja koko Euroopalle, kirjoittaa Paavo Heiskanen.
Euroopan vihreät haluavat tukea vain uusiutuvaa energiaa, mutta Suomen vihreiden pitäisi säilyttää ydinenergia yhtenä vaihtoehtona. Uusiutuva energia ei aina ole ympäristöystävällistä, sillä se voi merkitä yksipuolisia energiakasviviljelmiä tai haitallista kaivostoimintaa, kirjoittaa Antti Van Wonterghem.
Yrjö Kokko pelasti kirjoillaan laulujoutsenen 70 vuotta sitten. Samanlaista koko kansaan vaikuttamista tarvittaisiin edelleen, kun punasotkaa ja nokikanaa metsästetään niiden uhanalaisuudesta huolimatta, kirjoittaa Hannu Tuominen.
Suomi tarvitsee uusia suomalaisia ja maahantulijat tarvitsevat kielitaidon. Englanninkieliset palvelut eivät esimerkiksi tavoita läheskään kaikkia Venäjältä tai arabimaista tulevia. Meillä tarvitaan suomen ja ruotsin opetusta selkokielellä, jossa mukautettu sisältö ja sanasto helpottavat kielen omaksumista, kirjoittaa Terhi Ainiala.
Monissa maissa kuolee edelleen joka päivä saman verran ihmisiä koronatautiin kuin Suomessa on kuollut koko pandemian aikana. Rikkaissa maissa onkin keskitytty omien kansalaisten rokottamiseen sen sijaan, että olisi globaalisti rokotettu kaikki riskiryhmiin kuuluvat. Ylimääräiset rokotteet tulisi lahjoittaa kehittyville maille, kirjoittaa Johanna Kohvakka.
Eurooppa olemme me – kampanja yrittää herättää kansalaiset keskustelemaan EU:sta. Lähtökohta on absurdi. Ei ihmisillä ole yleisesti mielipidettä Euroopan unionin tulevaisuudesta, sen enempää kuin ihmisillä ei ole yleisesti mielipidettä Valkeakosken kulttuuritoimesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta tai Euroopan ruokavirastosta, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.
Koronasta toipuva Euroopan unioni haluaa nimetä vuoden 2022 nuorten vuodeksi. Symbolisia eleitä enemmän merkitsisi, että komissio tekisi esimerkiksi konkreettisia ilmastotekoja ja politiikkaa, joka lisäisi nuorten uskoa EU:n tulevaisuuteen, kirjoittaa Alviina Alametsä.
Kannabiksen laillistamiskysymys paljastaa mihin poliittinen ajattelu on menossa millenniaalien ja Z-sukupolven myötä, ja millaisia poliittisia liittoumia jatkossa voi muodostua. Osalle vanhemmasta sukupolvesta tämä näyttää tulleen yllätyksenä, kirjoittaa Ahto Apajalahti.
Vihreiden varapuheenjohtajavalinta herättää tavanomaista enemmän kiinnostusta, sillä edessä on Maria Ohisalon vanhempainvapaan aikainen tuuraus puolueen puheenjohtajana ja sisäministerinä. Kenet valitaan kolmen hengen puheenjohtajistoon ja tuuraako heistä sama henkilö puheenjohtajaa ja sisäministeriä? Laitetaanko samalla ministeripaikkoja kiertoon? Vai olisiko mahdollista malli, jossa on kaksi tasavaroista tuuraavaa puheenjohtajaa, josta toisella olisi myös ministerin salkku, kysyy Leena Brandt.
Kun puhelin putoaa mereen tai katoaa puolukkametsään, on kaikki hetken aivan toisin. Bussimatka pitää maksaa käteisellä, someen ei pääse ja sähköpostikin katoaa, jos kaikki palvelut ovat kaksivaiheisen tunnistautumisen takana. Pakkopysähdys avaa silmät näkemään, miten yhteiskunta on rakennettu digipalveluiden ja liittymäpaketillisen kuukausiveloitteisen kunnollisen kansalaisen tarpeisiin, kirjoittaa Tuomas Saloniemi.
Kuka saa sanoa mitä maataloudesta – keskustelu pääsi tänään uuteen vauhtiin. Maaseudun Tulevaisuus julkaisi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalon haastattelun ja Krista Mikkosen kolumnin. Tarjontaa täydensi vielä Luonnonvarakeskuksen tutkijan haastattelu, jossa käy jälleen ilmi maatalouden päästöjen pysyminen ennallaan 2000-luvulla. On kuitenkin turha toivoa, että maaseudun ja keskustan äänenkannattaja jättäisi viimeistä sanaa vihreille, kirjoittaa Leena Brandt
Perussuomalaiset jaksavat ylistää puolueensa olevan Suomen demokraattisin, koska kahden vuoden välein kokoontuvaan puoluekokoukseen saavat osallistua kaikki puolueen jäsenet, jotka ovat jäsenmaksunsa maksaneet. Tarkemmin sääntöjä ja käytäntöjä seuraten joudumme tekemään kuitenkin toisen johtopäätöksen: perussuomalaisissa ei toteudu suora demokratia, vaan sitä johtaa valikoitunut puolue-eliitti. Voidaan jopa sanoa, että perussuomalaisten puolueorganisaatio on Suomen keskitetyin, kirjoittaa Rauli Mickelsson.
Pakolaiskriisi on edelleen ratkaisua vailla – Välimeri on hautausmaa. Tänä vuonnakin on jo yli 800 ihmistä hukkunut Välimerellä, EU tekee diilejä Turkin ja Libyan kanssa ja pakolaisleireillä eri maissa odottaa tuhansia ja taas tuhansia pakolaisia turvattomissa oloissa. EU on suuri ja vauras alue, jolla olisi varaa auttaa. Nyt saa hävetä koko EU:n ja Suomen puolesta, kirjoittaa Ismo Peltonen.
Tornion-Muonionjoessa on tänä kesänä ollut hyvin lohta, mutta joidenkin lohestajien ahneudelle ei mikään riitä. Joella käytetään paikoin laittomia pyyntimenetelmiä ja ylikalastetaan ajoittain . Suomen pitäisi vaatia EU:ssa tiukempia pyyntikiintiöitä, rajoittaa pyyntiä merellä ja joessa, rakentaa kunnon kalatiet ja lisätä lohestuksen valvontaa, kirjoittaa Kari Alaniska.
Vihreistä pitää tehdä koko Suomen puolue. Tämä saattaa kuulostaa mahdottomalta tehtävältä. Pohja on kuitenkin parempi kuin ajoittain synkkiä sävyjä saaneen keskustelun perusteella voisi kuvitella. Vihreiden ei pidä olla kuin heimo, jonka jäsenet kyräilevät muiden heimojen jäseniä. Vihreiden pitää olla pikemminkin kuin heimojen kokous, johon ihmiset eri taustoista kokoontuvat yhteisen tehtävän ääreen, kirjoittaa Oras Tynkkynen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus työntyy hiljalleen kohti maalia. Uudistus on monellakin tasolla katsottuna aivan valtava ja ansaitsi siksi perusteellisen pureskelun – sitä käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa puoli vuotta ja kuultiin satoja asiantuntijoita. Noora Koponen kirjoittaa, että jaksamisen kannalta tärkeintä oli koko ajan pitää mielessä miksi sotea tehdään. Ihmisten vuoksi.
Liedossa vihreät saivat kuntavaaleissa yhden valtuustopaikan lisää, mutta menettivät samalla ainoan miesvaltuutettunsa. Koko maassa taas vihreiden miesvaltuutettujen osuus putosi 32 prosentista 26:een. Uuden sukupolven naisten menestys politiikassa on ilon aihe, mutta vihreiden pitää myös miettiä miten puhutella miehiä, kirjoittaa Ville Savonlahti.
Neljä vuotta sitten vihreät oli yksi päävaihtoehto Suomen tulevaisuuden suunnalle. Ihmiset laittoivat luottamuksensa vihreisiin kunnissa, koska lupasimme siellä puolustaa kouluja, yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä kovien arvojen ollessa vallalla. Olemmeko tehneet tekoja lupausten puolesta? Paljon kyllä, mutta – tarpeeksi? Myös hallituksessa linjan on oltava kirkas: vaikka aina ei saada läpi mitä halutaan, sekin on sanottava julki rehellisesti ja avoimesti niin että äänestäjä tietää mitä on yritetty tehdä ja missä ei olla itsekään tyytyväisiä, kirjoittaa Ville Niinistö.
Kuntavaalien jälkeen vihreät on edelleen Helsingin toiseksi suurin puolue, vaikka kannatus laski. Vihreiden erityinen haaste on siinä, että on opittava vielä nykyistä paremmin avaamaan politiikan sisältöjä äänestäjille. Suurin tappiota selittävä tekijä nähdäkseni on siinä, että oman tekemisen vaikuttavuus ei ole näyttäytynyt kaikille äänestäjille riittävästi. On opittava kertomaan missä asioissa se aito uudistusmielisyys oikeasti elää, kirjoittaa Tuomas Rantanen.
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ovat toimineet satojen ihmisen koteina jo vuosien ajan. Vastaanottokeskuksen toiminnan lopettaminen merkitsee sen asukkaille siirtoa toiselle paikkakunnalle ja mahdollisen työ- ja opiskelujakson keskeytymistä. Vastaanottolakia tulisi muuttaa niin, että turvapaikanhakijoiden siteet paikkakunnalla otettaisiin paremmin huomioon, kirjoittaa Inka Hopsu.
Maatalouden ilmastotyön potentiaali on valtava. Ruoantuotanto on tällä hetkellä suuri päästöjen lähde, mutta valitsemalla ilmastoviisaita käytäntöjä maanviljelyllä on mahdollisuus pienentää päästöjään ja lisätä hiilen sidontaa ilmakehästä. Moni viljelijä on jo ottanut käyttöönsä ilmastoystävällisempiä tuotantotapoja. Nyt on tärkeää saada ne vallitseviksi käytänteiksi, sillä on selvää, että maataloudessa päästöjä pitää vähentää siinä missä esimerkiksi liikenteessä ja energiantuotannossa, kirjoittaa Krista Mikkonen.
Suomessa kaasuautoille on tulossa biokaasun jakeluvelvoite nestemäisten biopolttoaineiden tapaan, mutta tämä ei edistä biokaasun käyttöä. Kaasuautojen kannalta olisi parempi, jos Suomessa ja Euroopassa saisi tankata vain biokaasua eli biokaasun jakeluvelvoite nostettaisiin kerralla 100 prosenttiin. Siinä tapauksessa kaasuautot voitaisiin autotehtaiden valmistamien autojen päästöjä laskettaessa ja Suomen auto- ja ajoneuvoverotuksessa laskea nollapäästöisiksi. Se kannustaisi sekä valmistamaan ja ostamaan kaasuautoja että investoimaan biokaasulaitoksiin, kirjoittaa Kimmo Klemola.
Kuntien velvollisuus on paitsi hoitaa kuntalaisten mielenterveyttä, myös ehkäistä ongelmia. Kun apua tarvitaan, sitä on saatava läheltä ja riittävän nopeasti. On hyvä, että esimerkiksi Helsinki tarjoaa erityisiä matalan kynnyksen Mieppi-palveluja. Kuntiin tarvitaan lisää mielenterveyspalveluja terveyskeskuksiin, kouluihin ja päihdepalveluihin, kirjoittaa Tapani Vuola.
Urbaanin rakentamisen kritiikki muistuttaa vihreiden kannanottoja – vuonna 1984. Vihreä konkari Ville Komsi ehdotti aikoinaan erityisiä jäähyväisiä, surunauhoja, kaupungin kaadettavaksi merkityille puille. Vaikka tiivis rakentaminen ja raideliikenneväylien teko ovat kestäviä ratkaisuja, ei ihmisten kokemuksia lähiluonnon menetyksistä pidä vähätellä, kirjoittaa Pekka Sauri.
Liikenteen sähköistäminen vaatii raskasta ja saastuttavaa kaivosteollisuutta harvinaisia mineraaleja sisältävien litiumioniakkujen vuoksi. Se ei kuitenkaan ole kestävää hupenevien mineraalivarantojen ja kaivosyhtiöiden ihmisoikeusloukkausten vuoksi. Jos Suomi haluaa toimia vihreän siirtymän etulinjassa, kannattaisi sen panostaa puoliyleismineraaliakkuihin sekä harvinaisista mineraaleista vapaisiin akkuteknologioihin, kirjoittaa Janne Hirvasvuopio.
Suomi on ollut metsäpiirien tiukassa syleilyssä mukana vesittämässä EU:n kestävän rahoituksen tavoitteita. Suomi nojaa metsänhoidossa liikaa PEFC-sertifikaattiin, joka määrittelee lähes kaiken metsänhoidon kestäväksi. Nyt olisi tilaa uudelle, aidosti kestävyyttä mittaavalle sertifikaatille, kirjoittaa Heidi Hautala. Hän varoittaa myös metsäpohjaisen bioenergian vaaroista.